Olin melko lähellä äänestää EU-vaaleissa. Luojan kiitos, keksin viime hetkellä parempaakin tekemistä. En tiedä, olisinko ikinä voinut antaa itselleni anteeksi, jos olisin antanut vaalien alla niin tehokkaasti pyörivän propagandakoneiston huijata itseni uskomaan oikeasti politiikan mielekkyyteen.
Sellaista olen miettinyt, että voisiko EU-vaaleista olla muinaisen Ateenan ostrakismosperinteen jatkajaksi. Ostrakismoksessahan oli kysymys siitä, että kansalaisten niin halutessa järjestettiin ostrakoforia, vaalit joissa eniten ääniä saanut henkilö karkotettiin vakavan rangaistuksen uhalla Ateenasta kymmeneksi vuodeksi. Omaisuuttaan hän sai yhä käyttää vapaasti, ja maanpaosta palatessaan hänelle annettiin takaisin täydet kansalaisoikeutensa.
EU-vaaleissa lähtöpassit annetaan yhden sijasta kolmelletoista. Karkotusaika ei ole kymmenen vuotta vaan puolet siitä. Karkotettu saa korvaukseksi työpaikan Brysselistä. Puolitiessä kotiin palaava ei menetä tyystin kunniaansa (mutta ottiko hän sellaista mukaansa lähtiessäänkään?) Ratkaisevin ero onkin se, että ostrakismoksessa kansalaiset saivat äänestää vapaasti ketä tahansa toista kansalaista. EU-vaaleissa kansalaisten täytyy itse ilmoittautua äänestettäviksi.
Viimeksi mainittu ero tekee yleensä mahdottomaksi äänestää niitä, joista mieluiten haluaisi päästä eroon. Sitä odotellessa, että vaaleissa annetaan mahdollisuus äänestää myös mustaa hevosta, ostrakistin on siis tyydyttävä superinhokkien sijasta pieniin ärsytyksenaiheisiin. On myös mietittävä tarkkaan, kumpi on pahempi vaihtoehto: että ehdokas pysyy Suomessa, vai että hän saa paikan Brysselistä. Tämä ongelma on olemassa lähinnä vain tavallisten kansalaisten kohdalla. Suomen asukasluku on 5 335 881 henkeä. Näin ollen yksityisen kansalaisen poliittinen vaikutusvalta on 1/5 335 881 (ja se on pienenemään päin). Euroopan parlamentissa on 736 jäsentä. Mepin poliittinen vaikutusvalta on siis 1/736 eli 7250 tavista. Ei liene järkevää karkottaa ketään yksityistä kansalaista, paitsi jos hänet on saatava ulos maasta hinnalla millä hyvänsä.
Kansanedustajina työskentelevien ehdokkaiden kohdalla tilanne on toinen. Suomessa on 200 kansanedustajaa. Toisin sanoen, kansanedustajalla on poliittista vaikutusvaltaa 1/200 – 26 679 taviksen tai 3,7 mepin verran. Ostrakistin kannattaa siis ottaa tähtäimeensä joku kansanedustajista. Tämä säästää myös aika lailla vaivaa, koska esimerkiksi näissä juuri pidetyissä vaaleissa kansanedustajia oli ehdokkaina vain parisenkymmentä.
Täytyy huomata, että kyse on henkilön, ei poliittisen ideologian äänestämisestä. Mitään poliittista hyötyähän kansanedustajan karkottamisesta ei ole, koska eduskunta on kuin kaksisatapäinen hydra: kun yhden pään sivaltaa suolle, uusi ponnahtaa heti tilalle. (Joku ylisivistynyt pedantikko saattaa tässä kohden miettiä, että myytin mukaan hydran irtihakatun pään tilalle kasvaa kaksi päätä, mutta saanen huomauttaa, että kansanedustajalla on kaksi päätä, jotka sijaitsevat hieman eri korkeudella merenpinnasta ja joista toista hän käyttää ajattelemiseen ja toista muun muassa syömiseen.) Eduskunnalla on käytössään laaja pooli geneerisiä kansanedustajaklooneja joista kuka tahansa voi ottaa toisen paikan kenenkään huomaamatta mitään. Kotona saatetaan epäillä jotakin.
Nämä vaalit voitti odotetusti Timo Soini. Odotetusti siksi, että saattoi odottaa hänen saavan äänen kaikilta niiltä jotka ovat tarpeeksi viisaita tajutakseen, että hänestä on vähemmän haittaa Brysselissä kuin Suomessa, ja niiltä jotka ovat liian tyhmiä tajutakseen, että hänestä on vähemmän hyötyä Brysselissä kuin Suomessa. Luultavasti tämä oli täysin laskelmoitu manööveri: Soini haluaa poistaa itsensä näyttämöltä antaakseen muille tilaa mellastaa. Toisaalta hän on lupautunut pysymään pois vain seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, mikä taas herättää kysymyksen siitä, saako äänestäjä tarpeeksi vastinetta äänelleen. Jos Ateenasta karkotettu olisi palannut kotiseudulleen ennen kuin kymmenen vuotta olisi tullut täyteen, häntä olisi rangaistu atimialla eli kansalaisoikeuksien menetyksellä. Kyllä ennen vanhaan osattiin.
