Kokonaisia lauseita tällä kertaa. Tunnen itseni katalaksi valehtelijaksi, sillä lausetta pidetään yleensä ajatuksen vastineena, mutta minun kokonaiset lauseeni sisältävät vain puolitiehen jääneitä ajatuksia. Olisi rehellisempää ilmaista mietteensä luettelemalla substantiiveja, adjektiiveja ja verbejä satunnaisessa järjestyksessä luomatta niiden välille keinotekoisia yhteyksiä ja tilkkimättä niiden välisiä rakosia niin, ettei ajatuksen tuuli pääse puhaltamaan niistä läpi. Luotan kuitenkin siihen, että lukijan ajatusmyrskyssä on tarpeeksi boforeja puhaltamaan tämä olkimaja maan tasalle ja pyydystämään sisältä löytyvät kolme pientä porsasta paistivarrastaan koristamaan.
Tämä on elokuva-arvostelu. Minun kohdallani se tarkoittaa eräänlaista kilpailua, jossa yritän projisoida valkokankaalle omia mielteitäni vähintään samalla teholla kuin elokuvaprojektori pusertaa valoa filmin läpi. Mitä pitempi aika elokuvan katsomisesta on kulunut, tässä tapauksessa kolmatta vuorokautta, sitä edullisempi tilanne on minun kannaltani. Projektorin valo himmenee, ääriviivat sumenevat, silmät alkavat erottaa paremmin pimeässä. Järjen otsalampun paristot ovat jo lopussa. Olen saamassa niskaotteen elokuvasta.
Happy-Go-Lucky. Mike Leigh. Sally Hawkinsin näyttelemä Poppy nauraa tiensä vakavien ihmiskohtausten läpi. On olemassa sellainen käsite kuin tyhjännauraja, jollaisista ei meillä päin ole tapana tykätä. Meillä päin se tyhjyys täytetään surulla, vihalla ja katkeruudella, ei naurulla. Poppy ei ole meiltä päin.
Vainoharhainen, vihaa pursuava autokoulunopettaja Scott, jolle elämässä on tärkeintä sääntöjen noudattaminen ja turvallisuus. Hän on kiistattomasti meiltä päin. Pimeällä kujalla lymyilevä koditon mies, joka ei pysty ilmaisemaan itseään kuin lausefragmentein. Ei epäilystäkään: meiltä päin.
Mutta entä sitten, jos meille päin ilmestyy joku
Joka kuulee kryptisen kutsuäänen
Joka vetää hänet sisään kaikkein pyhimpään
Jonne kukaan muu ei kehtaa, ei rohkene astua
Löytää sieltä saastaisen kerjäläisen
Niin vastenmielisen että kielikin on häntä paennut
Viipyy hieman kauemmin kuin meillä päin on tapana
Antaa hieman enemmän kuin meillä päin on tapana
Niin, entä sitten?
Ja entä sitten, jos meille päin ilmestyy joku
Joka näkee mitä toinen näkee
Tuntee mitä toinen tuntee
Antaa mitä toinen ottaa
Ottaa mitä toinen antaa
Pitää yllä tasapainoa
Tyhjyyden ja sen toisen tyhjyyden välillä
Ja nauraa sille
Niin, entä sitten?
No, yritin sentään. Viis kautta viis.
