Arkisto toukokuu, 2009

Meillä päin

9.5.2009

Kokonaisia lauseita tällä kertaa. Tunnen itseni katalaksi valehtelijaksi, sillä lausetta pidetään yleensä ajatuksen vastineena, mutta minun kokonaiset lauseeni sisältävät vain puolitiehen jääneitä ajatuksia. Olisi rehellisempää ilmaista mietteensä luettelemalla substantiiveja, adjektiiveja ja verbejä satunnaisessa järjestyksessä luomatta niiden välille keinotekoisia yhteyksiä ja tilkkimättä niiden välisiä rakosia niin, ettei ajatuksen tuuli pääse puhaltamaan niistä läpi. Luotan kuitenkin siihen, että lukijan ajatusmyrskyssä on tarpeeksi boforeja puhaltamaan tämä olkimaja maan tasalle ja pyydystämään sisältä löytyvät kolme pientä porsasta paistivarrastaan koristamaan.

Tämä on elokuva-arvostelu. Minun kohdallani se tarkoittaa eräänlaista kilpailua, jossa yritän projisoida valkokankaalle omia mielteitäni vähintään samalla teholla kuin elokuvaprojektori pusertaa valoa filmin läpi. Mitä pitempi aika elokuvan katsomisesta on kulunut, tässä tapauksessa kolmatta vuorokautta, sitä edullisempi tilanne on minun kannaltani. Projektorin valo himmenee, ääriviivat sumenevat, silmät alkavat erottaa paremmin pimeässä. Järjen otsalampun paristot ovat jo lopussa. Olen saamassa niskaotteen elokuvasta.

Happy-Go-Lucky. Mike Leigh. Sally Hawkinsin näyttelemä Poppy nauraa tiensä vakavien ihmiskohtausten läpi. On olemassa sellainen käsite kuin tyhjännauraja, jollaisista ei meillä päin ole tapana tykätä. Meillä päin se tyhjyys täytetään surulla, vihalla ja katkeruudella, ei naurulla. Poppy ei ole meiltä päin.

Vainoharhainen, vihaa pursuava autokoulunopettaja Scott, jolle elämässä on tärkeintä sääntöjen noudattaminen ja turvallisuus. Hän on kiistattomasti meiltä päin. Pimeällä kujalla lymyilevä koditon mies, joka ei pysty ilmaisemaan itseään kuin lausefragmentein. Ei epäilystäkään: meiltä päin.

Mutta entä sitten, jos meille päin ilmestyy joku
Joka kuulee kryptisen kutsuäänen
Joka vetää hänet sisään kaikkein pyhimpään
Jonne kukaan muu ei kehtaa, ei rohkene astua
Löytää sieltä saastaisen kerjäläisen
Niin vastenmielisen että kielikin on häntä paennut
Viipyy hieman kauemmin kuin meillä päin on tapana
Antaa hieman enemmän kuin meillä päin on tapana
Niin, entä sitten?

Ja entä sitten, jos meille päin ilmestyy joku
Joka näkee mitä toinen näkee
Tuntee mitä toinen tuntee
Antaa mitä toinen ottaa
Ottaa mitä toinen antaa
Pitää yllä tasapainoa
Tyhjyyden ja sen toisen tyhjyyden välillä
Ja nauraa sille
Niin, entä sitten?

No, yritin sentään. Viis kautta viis.

Mayday, Mayday, Mayday…

1.5.2009

Kävin vappumarssilla
Ihmisiä, puheita, korvista valuvia sanoja
Banderolleja, kylttejä, kehotuksia ottaa niitä mukaan
“Pidetäänhän ääntä, ei tehdä tästä surullista marssia”
Ei lauleta Peltoniemen Hintrikistä
Joka vietiin kauan sitten pois

Letkan keskellä auto ämyrit katolla
Niistä kuuluu 70-luvun taistolaismusiikkia
Miksi pitää ääntä
Kun sitä on puolestamme jo pidetty

Vasemmisto on korvannut oman äänensä jukeboxilla
Seuraavaksi vuorossa: kaksi autoa lisää
Toisen katolla videotykki
Toisen katolla valkokangas
Sille heijastetaan kuvaa menneistä vappumarsseista
Vasemmisto korvaa itsensä projektorilla

Kehitetään vasemmistoautomaatti
Nelivetoinen multimediakone
Kaiuttimet, projektori ja valkokangas
Sosialismisimulaattori

Kävelin kotia kohti
Tuuli lennätti eteen koivunlehden
Kuolleen
Hauraan
Ruosteenvärisen
Oli se vielä olemassa mutta käskyt tulivat ulkoa
Liikekannallepano aina silloin tällöin
Ehkä se riittää

Nyt on taas kevät
Koivutkin kohta lehteilevät
Vihreitä lehtiä
Joskus punaisia
Ikinä ei sinisiä
Sinistä ne imevät

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.