Terveisiä eläinkunnasta

29.9.2009

Minulla on aina ollut tunne, että jos maailma olisi “etsi viisi virhettä” -tehtävä, minä olisin yksi noista virheistä. Koen itseni vieraan eläinlajin edustajaksi, joka on erehdyksessä sattunut syntymään ihmisen ruumiiseen ja jonka on tavalla tai toisella luovittava tiensä tämän ihmisten ihmisille luoman maailman halki sitä omakseen kokematta. Selviytyäkseni minun on aika ajoin puettava ylleni ihmisennahka, joka kiristää kaikista vääristä paikoista mutta joka on välttämätön, että tulen tunnistetuksi muiden vertaisena yksilönä ja osalliseksi niistä eduista, jotka tämä valtiaslaji on itse itselleen suonut. Se pitää minut hengissä fyysisenä olentona – henkinen hyvinvointini vaatii sen sijaan sitä, että suurimman osan ajasta voin hengittää vapaasti ja tuntea maailman omissa nahoissani.

Varsinainen aiheeni liittyykin juuri tähän. Haaveilen parisuhteesta. Sellaisesta, jossa voisin ikääntyä onnellisena (vaikka ken tietää, mikä on oman lajini eliniänodote – ihmisen vuosissa mitattuna aurinkoni saattaa olla laskusuunnassa jo nyt). Toistaiseksi olen tavoittanut tämän päämääräni vain puoliksi: suhteessa ollessani tunnen kyllä ikääntyväni, jopa noin vuoden yhdessä vuorokaudessa, mutta onnellisuudesta ei ole tietoakaan. Päällimmäinen tunne on ahdistus. Minun on sonnustauduttava ihmisennahkaan saadakseni kontaktin toiseen, ja samalla menetän sen itseeni. Seuraan vain sivusta, kun tämä tyyppi naurettavan pienessä ja huonosti istuvassa ihmisennahassa suorittelee erilaisia seurusteluun kuuluvia liikesarjoja jonkun maapallon kuningaslajiin kuuluvan yksilön kanssa. Oivallan, että koko loppuelämäni tulisi olemaan juuri tällaista: sisällyksetöntä roolityöskentelyä asussa, joka ei alkuunkaan sovi päälle, vaan alkaa ennen pitkää venyä ja ratkeilla muuttuen lopulta muodottomaksi nahkasäkiksi, joka ei pysy enää koossa taitavimmankaan räätälin voimin. Ainoa osa-alue jolla voi odottaa tapahtuvaksi myönteistä kehitystä on roolityöskentely. Siitä ahdistus. Totta kai yritän parhaani mukaan varjella tuota ihmisennahkaista rakastajaa tältä tunteelta. Annan hänen jatkaa Romeon roolissaan siinä uskossa, että kulissien takana on kaikki kunnossa. Todellisuudessa puolet teatterista on liekeissä ja rakenteet ovat romahtamaisillaan.

Mutta – kuten luonnossa yleensä (tuudittautumatta siihen yltiöoptimistiseen harhaan, että näin olisi aina) – tässäkin tilanteessa toimii mekanismi, joka palauttaa tasapainon ja estää lopullisen katastrofin. Ihmisennahka on huokoista ja se päästää ahdistuksen lävitseen. Ahdistus leviää ympäröivään ilmaan ja sen välityksellä tilanteesta yhä epätietoisen hamesankarimme mielitiettyyn. Valepukuinen rakastajamme ei tietenkään ole täysin sokea, paitsi itselleen. Ahdistus on kuin olisi töissä kalatehtaassa: kaikki haistavat sen paitsi sinä itse. Hän näkee rakkaimpaansa imeytyneen ahdistuksen ja yrittää parhaansa mukaan lievittää sitä. Se on kuitenkin turhaa. Ihmisennahassa sellainen notkeus ei ole mahdollista; siinä ei ole edes aukkoja kaikille niille raajoille, joihin toisen voisi sulkea. Naurettava nahka-asuinen klovnimme voi lievittää sydänkäpysensä tuskaa vain pimeällä, kun hän voi luoda ihmisennahkansa paljastumatta. Silloin minä voin vihdoin astua näyttämölle. Se ei tietenkään riitä. Pian kaikki on ohi. Minä olen tyytyväinen. Minua ei enää ahdista. Ihmisennahkainen sankarimme sen sijaan tekee surutyötä. Hän on menettänyt rakastettunsa. Hän on taas yksin. Minä olen ollut sitä kaiken aikaa. Enemmän kuin yksin. En ole omistanut edes itseäni, vaan olen antanut vallan tuolle typerykselle nahkafetisseineen.

Löytääpä joskus joku lajitoveri! Silloin olisi vain eläimennahka eläimennahkaa vasten, ei mitään välissä ja viis’ ihmisyydestä! Usein tuntuu siltä, että olen sukupuuttoon kuolevan lajin viimeinen edustaja. Tai – kenties – syntymässä olevan lajin ensimmäinen? Ehkä tämä on pelkkää harhaa. Ehkä on niin, että ihminen valtaapitävänä lajina on saanut lajitoverini pitämään ihmisyyttä ainoana tavoiteltavana olemisen muotona. Ne riutuvat ilmatiiviissä ihmisennahoissaan, uskovat löytävänsä onnensa ihmislajin edustajasta ja elävät elämänsä valheellisina loppuun saakka. Ehkä on niin, että ne lannistuvat ihmisyyden ikeen alla ja pyrkivät kadottamaan itsensä päihteillä ja pillereillä – millä tahansa, mikä saa niiden huomion kääntymään pois rooliasunsa tukahduttavasta kireydestä. Millä tahansa, mikä saa ne unohtamaan unelmansa vapaudesta. Ehkä on niin. Ainoa asia jonka tiedän on, että olen yksin. Niin yksin.


Ευρωπαιων πολιτεια tai joku muu tosi teennäinen otsikko jonka perusteella joku voisi otaksua minun osaavan kreikkaa

7.6.2009

Olin melko lähellä äänestää EU-vaaleissa. Luojan kiitos, keksin viime hetkellä parempaakin tekemistä. En tiedä, olisinko ikinä voinut antaa itselleni anteeksi, jos olisin antanut vaalien alla niin tehokkaasti pyörivän propagandakoneiston huijata itseni uskomaan oikeasti politiikan mielekkyyteen.

Sellaista olen miettinyt, että voisiko EU-vaaleista olla muinaisen Ateenan ostrakismosperinteen jatkajaksi. Ostrakismoksessahan oli kysymys siitä, että kansalaisten niin halutessa järjestettiin ostrakoforia, vaalit joissa eniten ääniä saanut henkilö karkotettiin vakavan rangaistuksen uhalla Ateenasta kymmeneksi vuodeksi. Omaisuuttaan hän sai yhä käyttää vapaasti, ja maanpaosta palatessaan hänelle annettiin takaisin täydet kansalaisoikeutensa.

EU-vaaleissa lähtöpassit annetaan yhden sijasta kolmelletoista. Karkotusaika ei ole kymmenen vuotta vaan puolet siitä. Karkotettu saa korvaukseksi työpaikan Brysselistä. Puolitiessä kotiin palaava ei menetä tyystin kunniaansa (mutta ottiko hän sellaista mukaansa lähtiessäänkään?) Ratkaisevin ero onkin se, että ostrakismoksessa kansalaiset saivat äänestää vapaasti ketä tahansa toista kansalaista. EU-vaaleissa kansalaisten täytyy itse ilmoittautua äänestettäviksi.

Viimeksi mainittu ero tekee yleensä mahdottomaksi äänestää niitä, joista mieluiten haluaisi päästä eroon. Sitä odotellessa, että vaaleissa annetaan mahdollisuus äänestää myös mustaa hevosta, ostrakistin on siis tyydyttävä superinhokkien sijasta pieniin ärsytyksenaiheisiin. On myös mietittävä tarkkaan, kumpi on pahempi vaihtoehto: että ehdokas pysyy Suomessa, vai että hän saa paikan Brysselistä. Tämä ongelma on olemassa lähinnä vain tavallisten kansalaisten kohdalla. Suomen asukasluku on 5 335 881 henkeä. Näin ollen yksityisen kansalaisen poliittinen vaikutusvalta on 1/5 335 881 (ja se on pienenemään päin). Euroopan parlamentissa on 736 jäsentä. Mepin poliittinen vaikutusvalta on siis 1/736 eli 7250 tavista. Ei liene järkevää karkottaa ketään yksityistä kansalaista, paitsi jos hänet on saatava ulos maasta hinnalla millä hyvänsä.

Kansanedustajina työskentelevien ehdokkaiden kohdalla tilanne on toinen. Suomessa on 200 kansanedustajaa. Toisin sanoen, kansanedustajalla on poliittista vaikutusvaltaa 1/200 – 26 679 taviksen tai 3,7 mepin verran. Ostrakistin kannattaa siis ottaa tähtäimeensä joku kansanedustajista. Tämä säästää myös aika lailla vaivaa, koska esimerkiksi näissä juuri pidetyissä vaaleissa kansanedustajia oli ehdokkaina vain parisenkymmentä.

Täytyy huomata, että kyse on henkilön, ei poliittisen ideologian äänestämisestä. Mitään poliittista hyötyähän kansanedustajan karkottamisesta ei ole, koska eduskunta on kuin kaksisatapäinen hydra: kun yhden pään sivaltaa suolle, uusi ponnahtaa heti tilalle. (Joku ylisivistynyt pedantikko saattaa tässä kohden miettiä, että myytin mukaan hydran irtihakatun pään tilalle kasvaa kaksi päätä, mutta saanen huomauttaa, että kansanedustajalla on kaksi päätä, jotka sijaitsevat hieman eri korkeudella merenpinnasta ja joista toista hän käyttää ajattelemiseen ja toista muun muassa syömiseen.) Eduskunnalla on käytössään laaja pooli geneerisiä kansanedustajaklooneja joista kuka tahansa voi ottaa toisen paikan kenenkään huomaamatta mitään. Kotona saatetaan epäillä jotakin.

Nämä vaalit voitti odotetusti Timo Soini. Odotetusti siksi, että saattoi odottaa hänen saavan äänen kaikilta niiltä jotka ovat tarpeeksi viisaita tajutakseen, että hänestä on vähemmän haittaa Brysselissä kuin Suomessa, ja niiltä jotka ovat liian tyhmiä tajutakseen, että hänestä on vähemmän hyötyä Brysselissä kuin Suomessa. Luultavasti tämä oli täysin laskelmoitu manööveri: Soini haluaa poistaa itsensä näyttämöltä antaakseen muille tilaa mellastaa. Toisaalta hän on lupautunut pysymään pois vain seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, mikä taas herättää kysymyksen siitä, saako äänestäjä tarpeeksi vastinetta äänelleen. Jos Ateenasta karkotettu olisi palannut kotiseudulleen ennen kuin kymmenen vuotta olisi tullut täyteen, häntä olisi rangaistu atimialla eli kansalaisoikeuksien menetyksellä. Kyllä ennen vanhaan osattiin.


Meillä päin

9.5.2009

Kokonaisia lauseita tällä kertaa. Tunnen itseni katalaksi valehtelijaksi, sillä lausetta pidetään yleensä ajatuksen vastineena, mutta minun kokonaiset lauseeni sisältävät vain puolitiehen jääneitä ajatuksia. Olisi rehellisempää ilmaista mietteensä luettelemalla substantiiveja, adjektiiveja ja verbejä satunnaisessa järjestyksessä luomatta niiden välille keinotekoisia yhteyksiä ja tilkkimättä niiden välisiä rakosia niin, ettei ajatuksen tuuli pääse puhaltamaan niistä läpi. Luotan kuitenkin siihen, että lukijan ajatusmyrskyssä on tarpeeksi boforeja puhaltamaan tämä olkimaja maan tasalle ja pyydystämään sisältä löytyvät kolme pientä porsasta paistivarrastaan koristamaan.

Tämä on elokuva-arvostelu. Minun kohdallani se tarkoittaa eräänlaista kilpailua, jossa yritän projisoida valkokankaalle omia mielteitäni vähintään samalla teholla kuin elokuvaprojektori pusertaa valoa filmin läpi. Mitä pitempi aika elokuvan katsomisesta on kulunut, tässä tapauksessa kolmatta vuorokautta, sitä edullisempi tilanne on minun kannaltani. Projektorin valo himmenee, ääriviivat sumenevat, silmät alkavat erottaa paremmin pimeässä. Järjen otsalampun paristot ovat jo lopussa. Olen saamassa niskaotteen elokuvasta.

Happy-Go-Lucky. Mike Leigh. Sally Hawkinsin näyttelemä Poppy nauraa tiensä vakavien ihmiskohtausten läpi. On olemassa sellainen käsite kuin tyhjännauraja, jollaisista ei meillä päin ole tapana tykätä. Meillä päin se tyhjyys täytetään surulla, vihalla ja katkeruudella, ei naurulla. Poppy ei ole meiltä päin.

Vainoharhainen, vihaa pursuava autokoulunopettaja Scott, jolle elämässä on tärkeintä sääntöjen noudattaminen ja turvallisuus. Hän on kiistattomasti meiltä päin. Pimeällä kujalla lymyilevä koditon mies, joka ei pysty ilmaisemaan itseään kuin lausefragmentein. Ei epäilystäkään: meiltä päin.

Mutta entä sitten, jos meille päin ilmestyy joku
Joka kuulee kryptisen kutsuäänen
Joka vetää hänet sisään kaikkein pyhimpään
Jonne kukaan muu ei kehtaa, ei rohkene astua
Löytää sieltä saastaisen kerjäläisen
Niin vastenmielisen että kielikin on häntä paennut
Viipyy hieman kauemmin kuin meillä päin on tapana
Antaa hieman enemmän kuin meillä päin on tapana
Niin, entä sitten?

Ja entä sitten, jos meille päin ilmestyy joku
Joka näkee mitä toinen näkee
Tuntee mitä toinen tuntee
Antaa mitä toinen ottaa
Ottaa mitä toinen antaa
Pitää yllä tasapainoa
Tyhjyyden ja sen toisen tyhjyyden välillä
Ja nauraa sille
Niin, entä sitten?

No, yritin sentään. Viis kautta viis.


Mayday, Mayday, Mayday…

1.5.2009

Kävin vappumarssilla
Ihmisiä, puheita, korvista valuvia sanoja
Banderolleja, kylttejä, kehotuksia ottaa niitä mukaan
“Pidetäänhän ääntä, ei tehdä tästä surullista marssia”
Ei lauleta Peltoniemen Hintrikistä
Joka vietiin kauan sitten pois

Letkan keskellä auto ämyrit katolla
Niistä kuuluu 70-luvun taistolaismusiikkia
Miksi pitää ääntä
Kun sitä on puolestamme jo pidetty

Vasemmisto on korvannut oman äänensä jukeboxilla
Seuraavaksi vuorossa: kaksi autoa lisää
Toisen katolla videotykki
Toisen katolla valkokangas
Sille heijastetaan kuvaa menneistä vappumarsseista
Vasemmisto korvaa itsensä projektorilla

Kehitetään vasemmistoautomaatti
Nelivetoinen multimediakone
Kaiuttimet, projektori ja valkokangas
Sosialismisimulaattori

Kävelin kotia kohti
Tuuli lennätti eteen koivunlehden
Kuolleen
Hauraan
Ruosteenvärisen
Oli se vielä olemassa mutta käskyt tulivat ulkoa
Liikekannallepano aina silloin tällöin
Ehkä se riittää

Nyt on taas kevät
Koivutkin kohta lehteilevät
Vihreitä lehtiä
Joskus punaisia
Ikinä ei sinisiä
Sinistä ne imevät


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.